torstai 15. lokakuuta 2015

Mistä on kyse Lähi-idässä?


Mistä israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktissa on kyse?

Jo vuosikymmeniä sitten oli nähtävissä jakolinja oikeiston ja vasemmiston välillä siinä, mitä ajateltiin Israelin ja palestiinalaisten välisestä konfliktista. Vasemmisto oli yleensä jyrkästi palestiinalaisten puolella nimittäin Israelia miehittäjäksi ja sortajaksi. Oikeiston riveistä löytyi ymmärtämystä myös Israelille.

Miksi tämä on vasemmisto-oikeisto -kysymys.

Silloin kun vasemmistolainen juntta tai "vapautusarmeija" alistaa ihmisiä ja käy sotia vieraita kansoja vastaan, vasemmisto ei tuomitse sen toimintaa, koska onhan kyse aatteen ajamisesta. Kun rapataan, niin roiskuu, taisi sanoa  jo itse Lenin.

Katsotaanpa mitä vasemmistolaiset itse vastaavat. Tätä mieltä on skotlantilainen vasemmistolaiseksi tunnustautuva Jamie Hollern:

Hyväksyn, että Israel on olemassa ja tulee olemaan olemassa. En vihaa israelilaisia ​​enkä juutalaisia. Olen myös hyvin tietoinen siitä, että Hamasin ja Hizbollahin kaltaiset ryhmät ovat terroristeja ja tekevät julmuuksia. En tue näitä ryhmiä, mutta kaksi väärää ei tee oikeata.



Vastustan kolonisaatiota ​​ja uskon, että Israel on kansallisvaltio, joka on eurooppalaisen kolonialismin tulos. Britannian ja Kansainliiton päätöksellä Palestiinasta annettiin maata eurooppalaisille maahanmuuttajille omaa kansallisvaltiota varten, jonka perustaminen oli vastoin siellä jo asuneiden ihmisten toiveita. Vaikka hyväksyn sen, että alueella on ollut pientä juutalaista asutusta tuhansia vuosia, se ei ole antanut oikeutta luovuttaa palestiinalaisten maita eurooppalaisille maahanmuuttajille.



Olen myös anti-sionististi. Sionismi on rasistinen ja nurkkakuntainen ideologia, koska se tukee yhden etnis-uskonnollisen ryhmän oikeutta maahan muiden kustannuksella. Tämä vahvistaa näkemykseni siitä, että Israel on luonteeltaan kolonialistinen.



Minä halveksin sortoa. Uskon, että Israel kohtelee vakavasti väärin palestiinalaisia ​​ja tekee säännöllisesti heitä vastaan tekoja, joita pidetään rikoksina ihmisyyttä vastaan. Se on varastanut maata, varastanut vesivaroja, käyttänyt laittomia aseita ja ammuksia, kiduttanut ihmisiä, pidättänyt lapsia, pommittanut siviiliväestöä ja röyhkeästi murhannut ihmisiä. Kaikkea tätä se on tehnyt ja tekee jossakin määrin palestiinalaisväestölle.



Hyväksyn vuoden 1967 rajat ja uskon, että vuoden 1967 rajojen pitäisi olla peruste meneillään olevalle rauhanjärjestelylle. Tämän vuoksi Israelin röyhkeä pyrkimykset saada yhä enemmän palestiinalaismaita pitävät yllä uskoani, että palestiinalaisia kohtaan harjoitetaan vääryyttä.

Noin siis perustelee näkemyksiään skotlantilainen Jamie Hollern, joka ilmoittautuu myös Skotlannin itsenäisyysliikkeen kannattajaksi.

Kysymys on monimutkainen. Ensinnäkin, jos Israelin valtio on palestiinalaisten maille vastoin heidän tahtoaan perustettu eurooppalaisten kolonialistinen luomus, miksi Jamie hyväksyy vuoden 1967 rajat? Eikö hänen pitäisi vaatia rajojen palauttamista sellaisiksi, millaiset ne olivat ennen Israelin valtion perustamista. Tätähän eräät ääriliikkeet vaativat, eli että Israel on työnnettävä mereen.

Euroopassa siirreltiin rajoja oikein urakalla toisen maailmansodan aikana ja jälkeen. Kymmenet miljoonat ihmiset joutuivat jättämään kotinsa ja kotiseutunsa. Ja rajoja on siirelty senkin jälkeen. Kun Jugoslavian alueen sotien jälkeen tehtiin rauha, perustettiin Kosovon valtio, jonka olemassaoloa eivät vieläkään kaikki valtiot, paikallisista asukkaista puhumattakaan, hyväksy. Mitä mahtaa skotlantilainen Jamie ajatella näistä asioista. Jos hän hyväksyy miekalla piirrettyjä rajoja ja väestönsiirtoja pitkin Eurooppaa Suomen Karjalaa myöten, miksi jokin pieni pläntti Välimeren itäpäässä on niin tärkeä.

Historiankirjat kertovat, että Israelin valtion perustamisen ja sitä seuranneiden sotien takia yli 700.000 arabia joutui lähtemään kodeistaan ja kotiseudultaan. Onhan se paljon, mutta se on kuitenkin vain pieni osa siitä, kuinka paljon ihmisiä joutui pakolaiseksi toisen maailmansosan seurauksena. Noista tapahtumista on 70 vuotta. Luulisi miljoonien asukkaiden arabimaailman jo ehtieen assimiloida tuollaisen väestön itseensä niin, että mitään ongelmaa ei enää olisi.

Onko kyse arabien kunniakulttuurista? Siitä, joka saa ihmiset tappamaan omia lapsiaan? Siitä, joka panee ihmiset ylistämään jumalaa, kun oma poika kuolee itsemurhaterroristina?