Mikä kommunismissa mättää?

Vaikka kommunismin suosio on romahtanut sen huippuajoista, useammat kuin arvataankaan uskovat aatteeseen yhä?

Mikä kommunismissa viehättää? Miksi niin moni suomalainen kannatti aikoinaan kommunismia vaikka jokainen omin silmin näki, että kommunistiset maat ovat vankiloita, joista ihmisiä estetään pakenemasta piikkilankojen ja miinakenttien ja aseistettujen sotilaiden avulla? Jos nämä maat olivat sellaisia paratiiseja, minä suomalaiset kommunistit niitä pitivät, miksi maastamuutto olisi ollut ongelma. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee. Näinhän on aina ollut.

Kommunistisen aatteen kannatus Suomessa ei loppunut siksi, että ihmiset olisivat spontaanisti muuttaneet mieltään. Eivät he muuttaneet. He vain menettivät aktiivin kiinnostuksensa aatteeseen sen jälkeen, kun se Neuvostoliitossa kärsi haaksirikon ja sosialistista järjestelmää pidetty siellä enää pakolla pystyssä.

Nykyinen Vasemmistoliitto on kommunistien perillinen, ja se on todellisuudessa kommunistisempi kuin mitä luullaan. Se on vasemmistolainen versio uusnatseille. Historiallisista syistä johtuen sitä ei tuomita samalla tavalla kuin uusnatsit tuomitaan.

Sosialismilla tarkoitetaan tuotantovälineiden kollektiivista omistus (eli valtion monopolia). Sosialismiin siirtyminen edellyttää tuotantovälineiden yksityisten omistamisen poistamista eli omaisuuden pakko-ottoa valtiolle.

Palkka ja voitto ovat kaksi osaa samasta piirakasta, ja sosialismi vaatii, että voitto-viipaleen tulee nolla.

Sosialismin luontaiset teoreettiset ongelmat ovat peräisin sen määritelmästä eikä sen soveltamisesta. Sosialismin kannattajat joutuvat arvioimaan "kollektiivisen" omaisuuden arvon, koska tuotantotekijöitä ei vaihdeta vapailla markkinoilla. Ja ilman vaihtoa, ei voi olla oikeita hintoja, ja ilman hintoja ei ole mitään keinoa mitata tuotantokustannuksia.

Epävakaassa markkinataloudessa tuotantotekijöiden hinnat määräytyvät markkinoilla sen perusteella, mitä asioita kuluttajat haluavat, ja mitä he ovat valmiit niistä maksamaan.

Myös tappiot ovat tärkeä mittari taloudessa. Ne osoittavat, että markkinoille tuotettujen resurssien kustannukset ovat suuremmat kuin mitä tuotteet tuottavat. Tappiot osoittavat, että vaurautta on tuhottu kannattamattomasti.

Voitot antavat vastakkaisen signaalin. Ne edustavat talouskasvua ja vaurautta. Kannattava tuotantolinja on sellainen, jossa tavaran tekeminen maksaa vähemmän kuin mitä kuluttajat ovat halukkaita siitä maksamaan. Erotus on valmistajan voittoa.

Voitot ja tappiot eivät ole pelkästään tärkeitä kannustimia. Ne ovat ainoa tapa tietää, että varallisuutta luodaan sen sijaan, että se tuhoutuisi tuotantolinjoilla.

Sosialismissa on yksi omistaja, joka kilpailee vain itsensä kanssa. Kukaan ei voi sanoa varmasti, voitaisiinko tiettyä työkalua tai laitetta tai tehdasta käyttää tuottamaan jotain muuta tehokkaammin. Kukaan ei tiedä mitä kannattaa tuottaa tai kuinka paljon kannattaa tuottaa. Lopputuloksena on taloudellinen kaaos.

Ilman markkinoita emme voi tietää, mitä tai miten kannattaa tuottaa.

Ilman voitoista ja tappioista ja tuotantokustannuksista saatavia tietoja yrittäjät eivät voi harjoittaa taloudellista laskentaa.

Sosialistisessa järjestelmässä osa työntekijöistä työskentelee alueilla, joilla heistä ei ole hyötyä. Viljelijöitä lähetetään tehtaille ja räätäleitä lähetetään kaivoksille. Työntekijät ovat väärässä tuotannossa ja heillä on vääriä työkaluja.

Sosialismin epäonnistuminen ei riipu ajasta eikä paikasta. Sosialismi epäonnistuu aina ja kaikkialla, koska siinä on puutteellinen ydin: tuotantovälineiden "kollektiivinen" omistus.

Sosialismi ei toimi. Se johtaa talouden rappioon ja ihmisten köyhtymiseen. Rajat on pakko pitää suljettuna, ja järjestelmää on pakko pitää yllä väkivaltakoneistolla, jotta ihmiset eivät kapinoisi eivätkä jättäsi uppoavaa laivaa.

Kumpi on oikeassa, libertaristit vai anarkistit?

Libertarismi yksinkertainen ajatus siitä, että jokaisella yksilöllä on oikeuksia, joita mikään muu yksittäinen henkilö tai ryhmä ei voi rikkoa. Oletuksena on yksilön vapaus ja autonomia, joka perustuu kaikkien ihmisten luonnolliseen tasa-arvoon lain edessä. 1800-luvun libertaarinen filosofi Herbert Spencer kutsui tätä "yhdenvertaisen vapauden laiksi" ja väitti, että jokaisella on vapaus tehdä kaikkea, mitä hän haluaa, jos hän ei loukkaa muiden ihmisten yhtäläistä vapautta. Libertaristi ovat sitä mieltä, että yleisesti ottaen ainoa oikeutettu raja yksilön vapaudelle toimia on se, että muillakin on samanlainen vapaus.

Anarkismi on filosofinen oppositio auktorieettia vastaan - yhteiskunnallista, poliittista ja taloudellista - sekä usko siihen, että valtio on poistettava, eli että yhteiskunta voi ja sen pitäisi toimia ilman sitä. Anarkismi on myös syvästi huolissaan yksilön vapaudesta, hänen mahdollisuuksistaan määrätä omasta elämästää niin kuin hän haluaa. Anarkistinen kirjailija ja sarjakuvapiirtäjä Donald Rooum sanoo, että anarkismi, kuten libertarianismi, haluaa luoda yhteiskunnan, joka laajentaa yksilöiden käytettävissä olevia valintoja. Tätä tarkoitusta varten hän väittää, että ihmisille ei saa olla mahdollista uhata toisiaan väkivallalla: "Mikä tahansa sosiaalinen suhde, jossa yksi osapuoli hallitsee toista uhkaamalla sitä, rajoittaa hallitun osapuolen mahdollisukksia tehdä valintoja .

Anarkistit ovat perinteisesti huolissaan vallasta ja ymmärtävät, että se ilmenee usein politiikan ulkopuolella; sosiaalisissa ja taloudellisissa ilmentymissä. He näkevät modernin libertaarisen liikkeen yhtenä sosiaalisten ja taloudellisten ylivaltojen muodoista. Heidän näkökulmastaan vapaita markkinoita yksilönvapauden nimissä puolustava libertaristi puolustaa todellisuudessa kapitalistien vapautta riistää. Aito taloudellinen vapaus tarkoittaa anarkistien mielestä sosialialismia - ei kapitalismia.

Ero libertaristien ja anarkistien välillä koskee taloutta ja kysymystä, onko kapitalismi taloudellisen vapauden ilmenemä - vai sen vastakohta. Anarkistit pyrkivät näkemään kapitalismin väärinkäytön ja hyväksikäytön järjestelmänä, joka on epäoikeudenmukainen, pakottava järjestelmä, jonka kautta omistava luokka hallitsee ja varastaa työväestöltä ja pitää yllä vaurauden monopolia. Libertaristit puolestaan ovat kapitalismin järkkymättömiä puolustajia.

Joten vaikka sekä anarkismi että libertarianismi haluavat vapaata yhteiskuntaa, he näyttävät pyrkivän vastakkaisiin taloudellisiin järjestelmiin, sosialismiin ja kapitalismiin. Tämä on tietenkin yksinkertaistettu selitys vaikeasta aiheesta

Minun mielestäni libertaristit ja anarkistit ovat kumpikin väärässä. Ensinnäkään heidän kuvittelemansa yhteiskunta ei ole mahdollinen. Jos olisi, kai olisimme jossakin jo nähneet sellaisen. Kummankin ajattelussa on se yhteinen vika, että siinä ei tunnusteta sitä historiallista tosiasiaa, että valta - olkoon kyse taloudellisesta tai poliittisesta tai mistä tahansa vallasta - pyrkii aina kasautumaan pienelle eliitille. Näin tulisi käymään niin libertaristisessa yhteiskunnassa kuin anarkistisessakin.

Libertaristisessa yhteiskunnassa valta ja varallisuus kasautuisi muutamille suurkapitalisteille, jotka omistaisivat maat ja määräisivät "omilla maillaan", mitä siellä asuvat saavat tehdä ja mitä ei. He pitäisivät järjestystä yllä omilla yksityisillä asevoimillaan käyden silloin tällöin sotia naapurikapitalistin vastaavaa järjestystä vastaan. Tuollaisista minivaltioista olisi tasa-arvo ja yksilönvapaus kaukana. Tuskin kapitalisti myöskään täyttä sananvapautta ja poliittista toimintavapautta alamaisilleen soisi, koska hehän voisivat alkaa puuhata vaikka sosialismia.

Anarkistisessa yhteiskunnassa valta kasautuisi poliittiselle eliitille sekä asevoimien ja poliisivoimien johtajille, koska ankara väkivaltakoneisto olisi välttämätön sosialismin ylläpitämiseksi. Tuskin täyttä sananvapauttakaan sallittaisiin, ettei joku vain alkaisi ehdotella kapitalismiin paluuta. Onhan sosialistisia diktatuurikurjaloita jo nähty. Mitä uutta anarkistit kuvittelevat keksineensä.